Viikko 1: tehdään tilaa kotiin, mieleen ja sydämeen
Vihdoin aloitetaan!
Ihana kun olet täällä mun kanssa hidastamisviikkojen parissa! En yhtään tiedä, kuinka moni tähän on lähtenyt tai kiinnostaako ylipäänsä ketään, joten ajattelin tehdä Facebook-ryhmäämme oman pienen keskustelualueen näiden teemojen ympärille. Käy siellä huikkaamassa, jos olet mukana.
Mun piti tehdä tämä “haaste” tai tällaiset hidastamisviikot jo vuosi sitten. Olin jo jonkun verran suunnitellutkin sisältöä. Aika ei sitten kuitenkaan ollut lainkaan oikea tuolloin. Piti itseni tuolloin hidastaa vähän reilummin ja se tarkoitti pientä taukoa kaikesta työn tekemisestä. Ajatus jäi kuitenkin hautomaan ja nyt tuntuu, että on oikea hetki!
Olen osallistunut vuosien mittaan itse vaikka kuinka moniin tällaisiin vastaaviin. On ollut koko vuoden kestävää hidastamista, jossa joka kuukaudelle on ollut oma teemansa ja lyhyempiä. Neljän viikon kestäviä ja yhden viikon kestäviä. Paljon paljon erilaisia sisältöjä.
Nyt olen näiden hidastamisviikkojen ohjelman muokannut näiden aiempien kokemusteni ja sen mukaan, mitkä asiat olen itse kokenut olennaisiksi, kun tavoitteena on, että saisi elämästään sellaisen hustlaus-vaihteen pois.
Miten tämä siis toimii?
Eli kuten sivulla slow-kerron, jokaiselle viikolle on oma teemansa, johon keskitytään. Olen valinnut nyt teemat ja niiden järjestyksen sen mukaan, mikä itselleni on tuntunut järkevimmältä. Voi olla, että se ei sua puhuttele lainkaan. Voi olla, että nämä asiat eivät sun kohdallasi ollenkaan kaipaa mitään muutosta tai huomiota. Tai että mielekkäämpää olisi tehdä eri järjestyksessä. Ja miten tähän on tarkoitus osallistua? Ihan miten itse haluaa. Tai olla osallistumatta. Eli voit joko perehtyä aina kunkin viikon teemaan ja ottaa ne työstön alle omassa elämässäsi ja osallistua tällä tavalla. Voit olla hiljaa taustalla mukana. Tai jos haluat, voit osallistua keskusteluun Facebook-ryhmässä ja olla hyvinkin aktiivinen. Ihaninta olisi musta, jos saataisi tähän mukaan vertaistukea ja voitaisi esim. antaa toisillemme vinkkejä eri asioihin. Kuten sanoin aiemmin, olen yhtälailla itse nyt tekemässä näiden viikkojen sisältöjä tässä samalla. Itse aloitin jo tammikuun alussa ja olen vähän jokaisen teemaviikon alta tehnyt erilaisia juttuja, mutta odotan innolla, että pääsen etenemään rauhassa ihan viikko viikolta. Semmoinen suorittaminen ei oikein sovi käsitteen hidastaminen kanssa, joten mitään ei kannata pakottaa. Tarkoitus on saada lisää tilaa ja rauhaa arkeen, eikä lisää to do-listoja tai muuta.
Tämä sivu täydentyy matkan varrella
Tarkoituksena on viikon mittaan nostaa tälle sivulle uutta, sitä mukaa kun edetään ja myös kun tulee jotain oivalluksia tai löydän uuden artikkelin tai podcastin tai muuta, jonka ajattelen olevan tähän sopiva. Tällaisista saa myös vinkata!
Tervetuloa matkaan!
Mutta aloitetaan siis! Oli muuten todella vaikea löytää kuvituskuvia tälle sivulle. En halua ottaa stokkikuvia, sillä ne olisivat liian sliipattuja ja epärealistisia, mutta samalla kuitenkin tilanne on se, että oma kotimme ei juuri nyt ole kuvauksellinen. Toiveenani on, että tämän viikon jälkeen olisi! Kuvat on siis otettu joskus joitain vuosia sitten.
Have nothing in your house that you do not know to be useful, or believe to be beautiful.
– William Morris
Miksi aloitetaan kodista?
Niin kauan, kuin muistan, olen aina saanut mieleni kaaosta järjestykseen järjestämällä kaapit. Siis ai, että välillä ikävöin aikaa ennen lapsia, kun saatoin omistaa kokonaisen viikonlopun sille, että tyhjensin kaikkien kaappien sisällöt ja järjestin ne uudelleen! Kukaan ei vaatinut mitään ja koko viikonpun saattoi omistaa tälle…
Sen lisäksi, että lopputulos toi selkeyttä elämään ja mieleen, toimi se koko järjestelyprosessi jonkunlaisena “terapiana”*. Siinä kun istuin lattialla, järjestelin, karsin ja asetin tarkkaan valitut tavarat paikoilleen, järjestelin myös mieleni sopukoita. Kaikki murheet eivät todellakaan kaikonneet, elämän isoimmat kysymykset eivät selkiytyneet, eivätkä nuoruuden möröt lähteneet. Mutta jotain todella todella parantavaa siinä kuitenkin oli.
Aina, kun alkoi olla hankalaa mielessä, tuumasin, että “ahaa, nyt on aika järjestää kaapit!”
Niinkuin tuolla Facebook-ryhmän säännöissä lukee, niin ei pidä yleistää omaa kokemustaan muita käsittäväksi. Tämän takia haluan nyt tuoda tässä esille, että ymmärrän, että ehkä kaikki eivät koe asiaa ihan samoin. Ehkä jonkun mieli ei samalla tavalla kuormitu kaaoksesta. Ja hei, ehkä sun koti ei edes ole kaaoksessa! Voi ihanaa jos ei ole ja kerro toki kaikki sun parhaat vinkit ryhmässä.
Halusin vähän tutkailla, että löytyykö tämän kaiken perusteluksi mitään tieteellistä! Että onko tämä vain mun kokemus tai munlaisten aivojen kokemus vai voisiko tässä olla jotain laajempaakin ilmiötä taustalla. Voiko järjestetty koti voi vaikuttaa mieleen? Ja voi kuin voikin! Ja tästä on myös tieteellistä tutkimusta. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että kodin järjestyksellä voi olla suora vaikutus stressitasoihin ja keskittymiskykyyn. Tällaisia juttuja löysin:
Kaaos ja stressi: Tutkimukset ovat osoittaneet, että järjestämättömät ympäristöt voivat lisätä stressiä ja ahdistusta. Esimerkiksi yhden tutkumuksen mukaan ylimääräiset esineet ympäristössä voivat altistaa ihmiset kognitiiviselle ylikuormitukselle ja häiritä kykyä keskittyä. Tämä saattaa selittää, miksi kotiin liittyvä järjestys voi vaikuttaa suoraan mielenrauhan tunteeseen. Mulla itselläni tämä on niin selkeä, sillä nimenomaan koen, että kuormitun ja menen kierroksille kaaoksessa.
Minimalismi ja mielenrauha: Toinen mielenkiintoinen lähestymistapa on minimalismi. Se ei tarkoita pelkästään tavaroiden vähentämistä, vaan myös sen ymmärtämistä, kuinka yksinkertaistaminen voi vapauttaa tilaa ja energiaa. Marie Kondon KonMari-menetelmä on yksi tunnetuimmista lähestymistavoista, joka on saanut paljon kiitosta siitä, miten se voi parantaa ihmisten elämänlaatua. Kondo itse sanoo, että kodin järjestäminen on sisäinen matka, joka vaikuttaa suoraan mielen tilaan. Tosin kröhön, eikös Marie Kondo ole myös sittemmin sanonut, että ei enää allekirjoitakaan omia aiempia oppejaan ja nykyään tyyliin myy kristalleja ja muuta krääsää, jolla täyttää koti? Vai miten se meni? Mutta silti, kyllä mullakin KonMari-kirja hyllystä löytyy ja muistan, että nyökyttelin vaan menemään aikoinaan sitä lukiessani ja sen verran, kuin sen oppeja sovelsin, niin se tuntui hyvältä.
Rauhoittaminen ja luovuus: Kodin järjestäminen voi myös olla keino stimuloida luovuutta ja lisätä keskittymistä. Jos mieli on selkeä, on helpompi löytää tilaa uusille ideoille. Itselleni tämä näkyy erityisen hyvin siinä, että aina kun poistun kotoa jonnekin muualle (ihan minne vaan, vaikka kylään tai kävelylle uusille kulmille), alkaa ideat vaan virrata. Kun se oma koti ei oikein ole ollut sellainen inspiroiva. Viime vuoden aikana olen esim. paljon tuskaillut sitä, että en pysty päivittämään Happymilkmaman blogia, sillä minkäänlaista inspiraatiota on ollut vaikea löytää, kun se oma ympäristö ei sellainen ole ollut. Miten kirjoittaa inspiroivaa blogia, jos ei ympäristö ole inspiroivaa?
*Terapia. Tiedän, että terapia-sanaa olisi hyvä käyttää harkiten. Mulla on läheinen, joka on tästä hyvinkin tarkka ja ymmärrän senkin. Käytännössä ilman mitään koulutusta voi tarjota terapiaa, mutta psykoterapiaa taas ei. Itse käyn psykoterapiassa ja käytän siitä sanaa terapia. Menen terapiaan. Kuitenkin saatan myös käyttää sanaa terapia vähän arkisemmassa merkityksessä, esim. “Tää ompelu on mulle niin terapiaa”, “Mä lähden nyt metsään saamaan terapiaa” (tosin pari kertaa kun olemme pitäneet psykoterapian etänä, olen ollut metsässä). Lillasta puhun myös joskus terapiakoirana (tosin en koskaan julkisesti), mutta terapiakoira hän ei ole, sillä siihen vaaditaan koulutus. Nojoo, ehkä tämä oli turha disclaimer.
Tästä voit ladata pienen PDF:n, joka voi toimia pohjana, kun lähdet pohtimaan, millaisena viikon teema näyttäytyy sinulle.
Karsimisesta blogissa
Ehkä oletkin aiemmin lukenut, mutta blogin puolelta löytyy muutamia postauksia lasten tavaroiden karsimisesta ja järjestelystä ja niiden hyödyistä.
Mistä lähteä liikkeelle?
Jos koko koti kaipaa karsimista, voi tämä tuntua vähän liian isolta ja ylitsepääsemättömältä. Jos asiat ovat näin, niin voit vaikka valita kolme osiota ja keskittyä niihin. Mitkä paikat vaatisivat eniten huomiota? Tuo ylempänä oleva PDF voi olla avuksi.
Kymmeniä kertoja karsinnan tehneenä suosittelen seuraavaa toimintatapaa:
Valitse huone, nurkkaus tai tila
Tyhjennä kokonaan (esim. tyhjennä kaappi tai laatikot jne)
Ota käyttöön kolme/neljä laatikkoa tai kassia. Itse käytän joko Ikean kasseja tai hyväksi havaittuja ovat myös ruokakaupan kotiinkuljetuslaatikot (naapurimme tilaa joka viikko ruoat kotiin, joten pahviroskiksessamme on aina näitä mainioita laatikoita, hih!). Kirjoita kasseihin tai laatikoihin Myytävät, Lahjoitettavat, Roskat, Säästettävät ja uudelleen sijoitettavat (aika usein tavaraa ajautuu väärään huoneeseen). Lisäksi sinulla voisi olla myös Korjattavat-laatikko.
Sitten alat laatikko kerrallaan viedä tavaroita sinne, minne ne kuuluvat
Lajittelu (roskien)
Jos kaipaat apua tavaroidesi lajitteluun, niin paras lähde siihen on mielestäni Kiitos kun lajittelet-sivusto. Siellä voit kirjoittaa hakukenttään lajiteltavan tavaran nimen ja saat ohjeen siihen, mihin roskikseen se kuuluu. Muistathan, että vaatteita ei kuulu laittaa sekajätteeseen, vaikka olisikin ns. roska eli käyttökelvoton. Sitäpaitsi there is no such thing! Tai melkein näin. Jos vaatetta ei pysty enää korjaamaan tai sinulla ei vain ole siihen mahdollisuutta, mulla on vaatteiden viimeinen käyttötarkoitus toimia “talouspaperina”. Me ei käytetä talouspaperia, mutta sen tyyppiselle asialle on usein keittiössä tarve. Se ollaan ratkaistu isolla lasipurkilla, jossa on sopivan kokoisiksi leikattuja vanhoja trikoovaatteita. Käytetyn talousliinan huuhtaisen yleensä käytön jälkeen ja laitan johonkin kuivumaan. Joskus keitän käytetyt liinat puhtaksi ja joskus taas kerään niitä isomman satsin ja pesen 60 asteen pyykin kanssa.
Lahjoittaminen ja myynti
Tahoja, jotka ottavat vastaan lahjoitettua tavaraa, on paljon. Esim. Hope ry, Kierrätyskeskus, Fida… Huomioithan, että lahjoitukseen on sopivaa antaa vain oikeasti hyvää tavaraa. Ehjää, puhdasta, käyttökelpoista. Se ei ole tavaraa, joka olisi “menossa roskiin, mutta ehkä nyt kuitenkin lahjoitan”, vaan se on “tavaraa, jonka voisin myydä, mutta en nyt vain jaksa”.
Meillä kun ei ole autoa, vien yleensä pienet kassilliset lähimpään Kierrätyskeskukseen ja isommat taas lahjoitan Fidalle, jolla on ilmainen noutopalvelu. Huomenna itseasiassa ovat tulossa hakemaan meiltä neljä kassillista lahjoitustavaraa, sillä tosiaan aloitin hiukan etumatkassa teihin nähden.
Silloin kun on voimavaroja myymiseen, hyödynnän Toria, Facebookia, omaa Instagram-tiliäni ja täyden palvelun kirppistä eli Kidia Secondhandia. Mitä helpommaksi myynti on mulle tehty, sen mieluummin sen teen. Usein ajattelen tavarasta kuitenkin, että “that money is long gone”. Että jos en jaksa myydä, niin mitäpä tuosta. Tosin, viime aikoina on kyllä sen verran tiukkaa tehnyt taloudellisesti, että ihan rahan takia olen myös myynyt. Ei tässä ole oikeaa eikä väärää tapaa ajatella.
Pääsetkö näillä alkuun?
Nyt pääset toivottavasti alkuun kodin suhteen. Seuraile tätä sivua, materiaali täydentyy viikon mittaan ja pian tulee myös seuraava ladattava PDF, jonka avulla pääset pohtimaan näitä sydämen ja mielen asioita, joista oli puhe.
Ihanaa viikkoa ja tule ihmeessä Facebook-ryhmään, jos se yhtään kutsuu, etkä vielä siellä ole! Mukaan pääset joko laittamalla sähköpostia minulle cata@happymilkmama.com tai laittamalla kaveripyynnön Facebookissa.
Miten sujuu?
Nyt ollaan jo puolivälissä ensimmäistä hidastamisviikkoa! Oletko aloittanut? Tehnyt oivalluksia?
Yleensä kun teen sisältöjä, saan palautetta niiden vastaanotosta erilaisten statistiikkojen avulla. Nyt tähän hidastamishaasteeseen ei oikein ole sellaista käytettävissä, niin en lainkaan tiedä, onko kukaan lähtenyt mukaan hidastamisviikoille tai kiinnostaako tämmöinen edes ketään! :D
Mutta tämähän ei ole aikaan sidottu, vaan matkaan voi hypätä milloin vain myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Arvatkaas miten oma hidastamisviikkoni sujuu? No, eilen tein päivällä paljonkin karsimista ja järkkäilyä, mutta illalla sairastuin vatsatautiin ja yö meni oksennellessa. Nyt kirjoitan tätä sängyssä hyvin huonovointisena…
Hitaat päivät itselläni tässä siis oikein kirjaimellisesti. Toivon, että jaksan huomenna päivittää vähän tätä sivua eteenpäin!
Tule huikkaamaan Facebook-ryhmään!
If you know you know.
Paljastan yhden mun guilty pleasuren. Olen pahoillani jos tämä romuttaa ajatuksesi musta ilmastohyviksenä. Mutta rakastan Söstrene Grene-kauppaa. Samaan aikaan ahdistun tavarapaljoudesta. No, kuitenkin. Tykkään kävellä siellä ja vaikka yleensä kuljen kaupoissa omat musiikit korvilla, niin Söstrenessä otan ne aina pois. Koska haluan kuulla sen musiikin. Jos tiedät, mistä puhun, niin tässä soittolista, joka kuuntelen välillä, kun haluan kotona hyggeillä. Nyt hidastamisviikoilla on tarkoitus hyggeillä entistä tietoisemmin, niin näpyttelen tätä tuota soittolistaa kuunnellen. Voisiko se toimia karsimisen taustamusiikkina sullekin?