Pinnalla
Tarinoita tästä hetkestä
Jos tiedät, miten Instagram toimii, niin voit ajatella tämän sivun juttuja kuin Instagram-stooreina. Arjen oivalluksia, suosituksia tai koettuja hetkiä. Pieniä ja isoja asioita, jotka ansaitsevat noston, mutta jotka eivät välttämättä ole ajatuksina niitä jäsentyneimpiä tai joista ei välttämättä riitä blogikirjoituksen pituista tarinointia. (Muuten aika usein täällä on tullut mainittua Instagram, ottaen huomioon, että olen laittanut eromme vireille, mutta kenties tämä on jonkinlaista surutyötä?!)
Tämän hetken soundtrack
Any old time oli melkoisen kesäinen soundtrack ja nyt on taas Antti Autio soinut repeatilla. Tosin se kyllä soi melkein aina muutenkin, mutta jos mahdollista, niin nyt se on vielä enemmän repeatilla.
Auringonkukat
Näin viikonloppuna bussin ikkunasta muutamia auringonkukkapeltoja, joten nostan vielä tähän vinkiksi auringonkukkien poimimisretken. Ei varmaankaan enää kovin pitkään kuitenkaan kukkia ole poimittavana, joten kannattanee mennä pian, jos haluaa.
Toivon, että tällaisia on muuallakin, kuin pääkaupunkiseudulla, mutta mikäli ei ole, pyydän anteeksi tällaista “pääkaupunkikeskeisyyttä”. Voi olla, että muitakin paikkoja on, mutta me olimme toissaviikolla Urbaanivegendan Tiinan kanssa Haltialan tilalla poimimassa. Siellä oli sekä kukkapelto ihania eri värisiä kukkia sekä iso auringonkukkapelto. Sieltä saa siis ilmaiseksi käydä poimimassa. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin tämä on Helsingin Kaupungin tarjoama “aktiviteetti”.
Jos kukkia ei enää ole, tai et enää ehdi, niin nappaa vinkki ensi vuotta varten. Itsehän olin tänä vuonna ekaa kertaa, vaikka olen halunnut mennä jo monta vuotta. Kiitos Tiina, kun veit!
Paina play, nappaa itsellesi kupponen suosikkijuomaasi ja syvenny tutkailemaan, mistä kesä oli tehty.
Tämän kesän suosikkikirjat:
Vanhemmuus:
Taina Laane: Äidin hoitokirja
“Kuulostaapa ihanalta ja tärkeältä kirjalta”, sanoi puolisoni, kun kuvailin, mistä tässä kirjassa on kyse. Itseasiassa voisin hyvin ajatella itsekin kirjoittavani tällaisen kirjan.
Takakannen teksti: Äidit kannattelevat maailmaa, mutta mikä kannattelee äitejä? Eivät loputtomat suoritusvinkit, vaan lempeä itseymmärrys. Voisitko hetken olla se äiti, joka riittää itselleen?
Eipä minulla lisättävää. Toimii lempeänä iltalukemisena, jonka päätteeksi on ihana nukahtaa.
Kasvatus:
Kim John Payne: Simplicity Parenting
En usko, että tämä pätee teihin, ketkä olette tänne The Villageen päätyneet, mutta olen huomannut, että osaan vanhemmista on iskostunut ajatus siitä, että lapselle pitäisi tarjota enemmän ja enemmän. Enemmän elämyksiä, enemmän ohjelmaa, enemmän retkiä, enemmän tavaraa.
Itse taas ajattelen, että päinvastoin! Lapsi tarvitsee vähemmän, vähemmän ja vielä kerran vähemmän. Oikeastaan ainut asia, mitä lapsi tarvitsee enemmän, on aikuisen läsnäolo.
Hyvin pitkälti tästä on kyse perheterapeutti Paynen kirjassa. Karsitaan lelut ja kirjat (lempiaiheeni), karsitaan ohjelmaa lapsen elämässä, luodaan rytmejä ja rituaaleja ja filtteröidään aikuisten huolet lapsen elämästä.
En välttämättä ole ihan joka asiasta Paynen kanssa samaa mieltä, mutta minusta tämä oli silti lukemisen arvoinen. Ehkä näihin asioihin perehtyneelle se ei tarjonnut kovin paljoa uutta asiaa, mutta aina lukeminen tarjoaa uusia näkökulmia tai toivottua vahvistusta omille ajatuksille. Jos kuulostaa kiinnostavalta, Payne julkaisee myös saman nimistä podcastia!
Scott D. Sampson: How to Raise a Wild Child
Tämä minulla on ollut lainassa kirjastossa, mutta koska se oli niin hyvä, halusin oman. Kyse ei ole vapaasta tai villistä kasvatuksesta kertovasta kirjasta, vaan siitä, miten kasvattaa luontoa rakastava ja kunnioittava lapsi. Tässäkin kirjassa on ilmastonäkökulma: Et pysty, etkä halua vahingoittaa sitä, mitä rakastat.
Minulla on ollut pitkään tavoitteena lisätä lastemme ulkonaoloa ja tästä kirjasta saa niin motivaatiota, kuin vinkkejäkin siihen. Olen jopa harkinnut lasten luontokerhon perustamista asuinalueellemme tämän lukemisen myötä. Tästä kirjasta tulen varmasti vielä jakamaan oppeja täällä!
Just for fun:
Christina Strutt: Vanhat konstit kodinhoitoon:
Voiko olla enempää minun näköistä kirjaa? Kaiken lisäksi löysin tämän aivan sattumalta Kierrätyskeskuksesta 2€:lla! Jos joku kirja huutaa “slow living”, niin se on tämä. Itse tehdyt pesuaineet, vaatteiden paikkaus, kodin tuholaisten karkotus, puutarha-asiat, sadonkorjuu, hillot, säilömiset, DIY-kauneudenhoitotuotteet jne. “Saatat olla hämilläsi löytäessäsi mansikkahilloreseptin vierestä jutun, joka käsittelee maailman pelastamista ilmaston lämpenemiseltä.” Minua tämä jopa vähän yllättävällä tavalla kirjassa näkyvä ilmastonäkökulma puhutteli oikein paljon.
Kirjakaupoista kirja on myyty loppuun, mutta pikaisella googlauksella antikvariaateista ja kirjastoista sitä löytyy kivasti.
Minulla on ollut tämä vaikka kuinka kauan ja aina vaan palaan siihen uudelleen. Jos kuulut heihin, ketkä tykkäsivät tämän tyyppisistä jutuista vapaa-ajan Instatililläni, niin tämä kirja on sinua varten.
Hiiritalo
Et ehkä ole voinut välttyä siltä tiedolta, että meille on iskenyt melkoinen Maileg-hiiri-villitys. Ja myönnettäköön, että on ehkä käynyt niin, että se villitys on eniten allekirjoittaneella… Mutta silläpä ei ole väliä, olen saanut tästä “harrastuksesta” paljon hyvää, kaivattua flow-tilaa, keskittymistä ja hermoston rauhoittamista.
Jos et moisesta ole kuullutkaan, niin kyse on tanskalaisen lelumerkin Mailegin pienistä hiiristä, jotka ehkä nekin omalla tavallaan ovat aika “slow living”.
Kaikki alkoi joulukuussa 2023, kun päätin monen vuoden suklaajoulukalenterien sijaan tehdä jotain vähän enemmän next level. Kunnostin lapsilta salaa olohuoneemme kaappiin hiirille kodin, jonne he muuttivat 1.12. Pitkin joulukuuta koti täydentyi pienillä tavaroilla, joita joko näpräsin iltaisin tai löysin Kierrätyskeskuksesta. Joka päivä hiiret myös puuhasivat jotain joulun odotukseen liittyvää ja teimme sitten lasten kanssa yleensä noita samoja puuhia.
Tänä kesänä hiiriperhe muutti kanssamme loman ajaksi meidän kesäkodillemme ja pitihän sinnekin sitten nikkaroida heille vapaa-ajan koti. Vanhan talon kellari ja autotalli tarjosivat runsaasti sopivaa matskua tähän.
Maileg ei ole halpa harrastus ja tiedätte senkin, että en puhu ylenpalttisen kuluttamisen puolesta. Suurimman osan tarvikkeista ja kalusteista olen siis nikkaroinut, askarrellut tai ommellut. Maileg-villitys on kirinyt myös mm. sukulaisten korviin ja näin ollen lapset ovat saaneet esim. synttärilahjaksi täydennystä hiirikotiin.
Tässä eräänä päivänä väserrystäni sivusta seurannut puoliso ehdotti, että alkaisin myydä näitä tekemiäni/tuunaamiani taloja. Ihana idea, mutta väsääminen on hyvin aikaa vievää puuhaa, joten työmäärää vastaava hinta täytyisi asettaa melko korkealle.
Kyllä tämä ajatus on kuitenkin jäänyt kutkuttelemaan… Olisiko jollekulle hiiritalolle ostajia? Tai miten olisi ihan livekurssi “Tee oma hiiritalosi”? Jääköön muhimaan ja laita toki viestiä, jos asia kiinnostelee!
Koiruli
Tämä karvaturri tässä näin (ja hänen emäntänsä) ovat niitä hyviä juttuja, joita some elämääni toi. Viima on yksi Urbaanivegendan Tiinan kolmesta koirasta ja meillä on ollut kunnia hoitaa häntä niin paljon, että on käytetty myös nimitystä toinen koti.
Viima on rodultaan Espanjanvesikoira (tuttavallisemmin perro) ja perrot tykkää olla lähellä ihmistään. Ja siinä kävi sillä lailla, että Viima päätti, että meillä ollessaan minä olen hänen ihmisensä. Tämä todella tarkoitti sitä, että hän oli lähellä. “Aa, sä meet terassille, mä tuun sun terassisohvan alle”, “Aaa, sä käyt sisältä hakemassa kahvin, tuun mukaan”, “Okei, mennään sitten takasin terassille”, “Ai sä vaihdatkin sohvalta aurinkotuolille, mä tuun!”, “Ahaa, sul on pissahätä, mä tuun sun jalkoihin vessaan”, “Siis sä meet jonneki ja mä en tuu mukaan? Mä istun tässä kuraeteisessä sen aikaa”. Saatte kiinni? :D
Kun useiden viikkojen ajan tottuu tällaiseen, niin sitä kiintyy. Todella kovasti. Viiman palattua omaan kotiinsa, olen joka kerta itkenyt ikävääni muutaman päivän. Ja kyllä, lapsetkin ovat ikävöineet, mutta on myönnettävä, että oma ikäväni on ollut suurempi.
Ehkä tiedätkin, että meillä on pitkään ollut haaveena oma koira. Ja kyllä se on nyt Viiman myötä käynyt selväksi, että emme me enää pysty elämään ilman. Tätä kirjoittaessa meillä on tähtäimessä eräs koiravauveliehdokas, josta kerron sitten, kun jotain kerrottavaa on. Lupaan, että tästä ei kuitenkaan mikään pentukanava tule, vaikka varmasti pallero tulee täällä näkymään.
Kunnes kaikki on varmaa, saa pitää peukkuja!
Joku siellä saattaa kurtistella kulmiaan tälle. Että eikö tämän naisen pitänyt nimenomaan jättää some? No, Pinterest ei itseasiassa ole some, vaan Pinterest on ennemminkin hakukone.
Jos Pinterestin selaamisesta muodostuisi ongelma, poistaisin sen puhelimestani oitis. Toistaiseksi Pinterest on kuitenkin tuonut itselleni sitä hyvää, mistä luopumista somessa vähän harmittelin.
Nimittäin inspiraatiota. Pinterestiäkin säätelee jonkinlainen algoritmi ja ikävä kyllä sekin on alkanut suosia lyhyitä videoita (mikä hemmetti siinä on, että hidas=kuvat halutaan joka paikassa korvata nopealla=lyhyet videot?), mutta silti se ei ainakaan itseäni samalla tavalla koukuta, kuin somesovellukset.
Olen puhunut lähinnä somesta poistumisesta, mutta itseasiassa huomasin alkukesästä, että olin koukuttunut myös Helsingin Sanomien sovellukseen ja Element-nimiseen viestisovellukseen. Nekin saivat siis lähteä tässä puhelindetox-rytäkässä. Ja kun detox.viikkojen myötä olen oppinut pois tavasta tarttua tyhjinä hetkinä puhelimeen, ei Pinterestin käyttö ole tuonut ongelmia.
Pinterest on myös itselleni eräänlainen digitaalinen aarrekartta. Jos klikkaat itsesi Pinterest-profiiliini, sinulle ehkä paljastuu, millaisista jutuista unelmoin. (Kyllä, hääkansio löytyy, tottakai.)