Mikko Mallikas on oikukas. (Vai onko?)

Vai sittenkin “Mikko Mallikkaalla on tarvevaje, jota isä ei hoksaa ja tämän seurauksena isä päätyy ramppaamaan lastenhuoneessa kymmenen kertaa illan aikana, kunnes nukahtaa itse. Mikko Mallikas ei enää huuda isää, sillä ei kannata huutaa jos kukaan ei tule.”

Ihan aluksi sanottakoon, että ei ole kovin vakava asia, jos teillä luetaan kyseistä kirjaa! Tämä oli oma lapsuuden suosikkini ja joskus olen sen omillenikin lukenut. Kuitenkin katselen sitä hiukan erilaisten linssien läpi nykyisin ja siitä kirjoitan nyt.

Törmäsin tähän kirjaan tällä viikolla eräässä odotustilassa. Lukaisin kirjan läpi uudelleen ja totesin, että en ehkä lukisi tätä enää omilleni. Kirjoitin kirjan päälle pieneen post-it-lappuun viestin, että

Voisiko tämän kirjan poistamista odotustilasta harkita. Sanoma ei oikein ole tätä päivää, etenkään juuri täällä kyseisessä tilassa. :) <3

Kiikutin kirjan kanslian ovelle lähtiessämme. Voi olla, että viestiini suhtaudutaan hiukan hymähdellen ja kirja saa jäädä. Tämä ei ole vakava asia, enkä kovin pöyristyneenä vaatinut kirjaa poistettavaksi.

Herätti kuitenkin ajatuksia, joista nyt kirjoitan. Kirja kertoo siis Mikko Mallikkaasta, joka on “joskus kiltti ja joskus oikukas”. Ja tänä iltana hän on kirjan mukaan oikukas, sillä sen jälkeen kun hänet on laitettu sänkyyn, hän pyytää juotavaa, pissalle, nallen jne jne. Niin sanotusti juoksuttaa isää edes takaisin olohuoneesta lastenhuoneeseen. Lopulta isä on tästä ramppaamisesta niin väsynyt, että hän nukahtaa olkkarin lattialle. Mikko huomaa tämän ja kirja loppuu suunnilleen sanoihin, että “ei kannata huutaa, jos kukaan ei kuule”. Ja sitten hän taitaa ruveta nukkumaan.

Pikaisella lukemisella kirjassa ei ole mitään vikaa. Aika tyypillinen skenaario lapsiperheessä, eikö vain?

Ainakin minulla on ollut paljon asiasperheitä, joissa taaperon tai leikki-ikäisten kanssa nukkumaanmeno aiheuttaa haasteita ja tilanne “vastaanotolleni” tullessa saattaa olla se, että ennen asettumista yöunille saatetaan lapsi joutua palauttamaan sänkyyn kymmeniä kertoja, tuoda vettä, käydä pissalla vielä yhden kerran, ollakin yhtäkkiä nälkä jne jne.

Niihin aikoihin, kun Mikko Mallikas on kirjoitettu, on nukkumaanmenon aikaiset toiveet nähty oikutteluna. Mitä tiedämme tänä päivänä lapsen “oikutteluna” näyttäytyvästä käytöksestä on, että käytöksen takana on jokin tunne.

Tunteen takana taas on jokin tarve. “Oikuttelu” on lapsen yritystä tyydyttää tarve tai käsitellä tyydyttymättömän tarpeen herättämää tunnetta.

Käyttäytymiseen vaikuttaa moni tekijä ja tämän takia ei aina ole helppoa nähdä käytöksen taakse ja ymmärtää lapsen toimintaa. Tarpeiden lisäksi käyttäytymiseen vaikuttavat mm. kehitykselliset erityispiirteet, kokemukset, temperamentti, terveys…

Psykologit Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston käsittelevät kirjassaan Hyvän vanhemman salaisuus näitä käyttäytymisen takana piileviä tekijöitä helposti lähestyttävällä tavalla. Suosittelen ihan megaisolla lämmöllä tätä kirjaa!

Kirjassa käytetään sanaa tarvevaje, kuvaamaan sitä tilannetta, jossa meille on herännyt tarve, josta tunteemme yrittävät meille viestittää ja ohjata käyttäytymistämme niin, että saisimme tämän tarpeen tyydytettyä. Kirjassa esitellään yleisimpiä lapsen kehityksen ja vanhemmuuden kannalta tunnistettuja keskeisiä tarpeita. Ne ovat kehotarpeet, turvatarve, yhteystarve, arvostustarve ja itsenäisyystarve.

Mitähän tarpeita nukkumaanmeno mahtaisi lapsessa herättää?

Nukkumaanmenoaika saattaa lapsiperheessä herättää yhteentörmäyksiä, sillä usein me vanhemmat olemme siinä vaiheessa päivää jo melko valmista kauraa. Pitkä päivä takana ja joko se monen odottama oma aika häämöttää nurkan takana tai oma nukkumaanmeno. Kun jokailtainen ralli sängyn ja olohuoneen välillä alkaa, ei ehkä vanhemmalla enää riitä riitä jaksaminen käytöksen taakse näkemiseen. Joskus vertaisryhmissä kehotetaan joko vetämään tiukemmat rajat tai toteuttamaan pistäytymisunikoulu. Jos kumpi tahansa näistä toteutetaan ilman pysähtymistä kurkistamaan syvemmälle, mennään ehkä ojasta allikkoon ja tarve jää vajaaksi.

Hyvän vanhemman oppaassa tarkastellaan nukkumaanmenoa kolmen eri tarpeen kautta. Turvatarpeen, yhteystarpeen sekä itsenäisyystarpeen kautta.

Näiden tarpeiden tyydyttämistä tarjoan myös iltaralli-asiakkailleni.

Turvatarpeen täyttäminen illalla:

Varmistetaan, että nukkumaanmenon ja nukahtamisen esteenä ei ole vajetta turvatarpeessa. Voi miettiä, onko lapsen elämässä meneillään mitään erityistä, joka voisi aiheuttaa vajetta turvatarpeessa. Miten päivähoito sujuu? Onko eroahdistuskautta (myös taaperoille voi tulla)? Onko teillä tapahtunut mitään muutoksia elämässä, muuttoa, sisaruksen syntymää, omaan sänkyyn siirtymistä, voisiko maailmantilanne vaikuttaa lapseen? Jos saa kiinni jostakin, voi sitä lähteä työstämään.

Onko teillä teidän perheelle sopivat nukkumaanmenorutiinit? Onko nukkumistila kutsuva ja “turvallinen” (=lapselle turvalliselta tuntuva). Osa lapsista kaipaa yövaloa, osa ei. Itselleni lapsena oli tärkeää, että huoneeni ovi on auki. Muistan kerran kun olimme kylässä kaveriperheen luona ja piti nukkua perheen lasten kanssa ja ovi laitettiin kiinni enkä saanut unta tämän takia.

Meillä elää myös voimakas itsenäisyyden ihannointi ja etenkin vanhemmilta sukupolvilta saattaa tulla painetta siihen suuntaan, että lapsen kuuluu jäädä yksin huoneeseen nukahtamaan. Moni lapsi kuitenkin kokee tärkeäksi nukahtaa vanhemman ollessa lähellä.

Yhteystarpeen täyttäminen:

On hyvä muistaa, että yöaika edustaa pitkää eroa vanhemmasta ja se voi näkyä nukkumaanmenon vastusteluna. Lapsen yhteystarve saattaa herkästi herätä juuri illalla, mikäli se on jostakin syystä jäänyt päivän aikana hiukan vajaaksi. Tällainen on aivan tavallista ja yleistä, eikä siitä kannata ottaa syyllisyyden taakkaa kannettavaksi.

Miten tuota tarvetta voisi täyttää tai varmistaa sen täyttymisen jo ennen iltaa? Lapsen kanssa ei tarvitse vuorovaikuttaa sataprosenttisen läsnäolevana 24/7. On hyvä varmistaa kuitenkin, että päivässä tulee riittävästi niitä hetkiä, jolloin kahdenkeskinen aika lapsen kanssa toteutuu. Iltarutiinien aikaan on hyvä varmistaa, että vanhemman puhelin pysyy poissa ja fokus on iltatoimissa. Muistatteko aloittaa iltatoimet riittävän ajoissa? Joskus perheissä käy niin, että iltatoimet aloitetaan aivan liian myöhään, jolloin niitä sävyttää kiire ja aikuisen kireä pinna.

Nukkumaanmenohetki on ihana mahdollisuus tankata yhteyttä ja läheisyyttä oikein olan takaa. Millaisia ihania nukkumaanmenorutiineja voisitte luoda? Saapuvatko kutitushiiret aina illalla? Rakentaisitteko iltaisin ihanan karhunpesän, jonne karhuvanhempi ja karhulapsi voisivat käpertyä yhdessä halailemaan ja kuuntelemaan yhdessä äänikirjaa? Olisiko vanhemmalla ja lapsella mätsäävät pyjamat, jolloin lapsi voisi kokea yhteyden tunnetta sitä kautta?

Itsenäisyystarve ja sen täyttyminen:

Vajaus itsenäisyystarpeessa voi olla vanhemman näkökulmasta hankala, sillä se ehkä useimmiten näyttäytyy käytöksenä, jota joskus kutsutaan uhmaksi —tai ainakin ennen vanhaan näin tehtiin. Ajateltiin, että lapsen kuuluu “totella” aikuista ja lapsi joka niin ei tee, käyttäytyy hankalasti. Toki se hankalaa onkin, jos pitäisi mennä nukkumaan, mutta asiat eivät etene vanhemman toivomalla tavalla. On ehkä hyvä tietää, että erityisesti tietyissä elämänvaiheissa tämä itsenäisyystarve aktivoituu (1-3-vuotiaana, 4-vuotiaana, 6-vuotiaana ja nuoruusiässä). Voisiko teidän perheessä iltaralli liittyä tällaiseen ikäkausityypilliseen kehitykseen?

Näitä tilanteita voi ehkä paremman sanan puuttuessa kutsua valtataisteluiksi. Aiemmin valtataisteluihin on yleensä neuvottu reagoimaan tiukemmilla rajoilla ja ehkä äkkiseltään ajateltuna se voi tuntua oikealta ratkaisulta.

Livingston ja Pöyhönen kertovat Hyvän vanhemman salaisuus-kirjassa, miten valtataisteluista nykytiedon valossa päästään eteenpäin. Antamalla lisää valtaa lapselle! Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että lapsi saa päättää kaikesta. Sen sijaan lapselle voi ikätason mukaan antaa sopivasti valtaa päättää oman elämänsä asioista. Aikuiset luovat struktuurit ja rutiinit ja lapsi voi niiden puitteissa tehdä joitain päätöksiä.

Yksi mistä olen puhunut paljon Instagramissa, on lasten ottaminen mukaan perheen arjen toimintoihin. Lapsia voi osallistaa kotitöihin (usein etenkin taaperot nauttivat suuresti auttamisesta) ja ottaa mukaan ruoanlaittoon. Uskon, että lapsi, joka saa kokea olevansa tärkeä osa perheyhteisöä ja että hänen panostuksellaan on merkitystä, saa myös tyydytettyä sillä itsenäisyyden tarvettaan. Hän osaa ja on tärkeä!

Mistä kaikesta nukkumaanmenoon liittyvästä lapsi voisi päättää? Voiko hän valita pyjaman? Voiko hän valita iltasadun? Vaihtoehtojen lisääminen asioihin, jotka väistämättä on tehtävä, voi olla toimiva strategia. Voisiko teillä olla kahta eri hammastahnaa, joista saa valita?

Oliko Mikko Mallikas siis sittenkään oikukas?

Olisiko Mikon ja isän ilta voinut mennä eri tavalla? Jos heillä olisi ollut vähän enemmän yhteistä rauhoittumisaikaa, läheisyyttä ja köllöttelyä vierekkäin, Mikolla olisi ollut enemmän päätäntävaltaa illan rutiineissa ja Mikon isä olisi jäänyt sängyn vierelle silittelemään tai vain odottelemaan Mikon nukahtamista, olisiko Mikko nukahtanut nopeammin ja isä ehtinyt vielä ennen omaa nukahtamistaan pitää pienen oman hetken?

Who knows!

Mutta sen sijaan sen tiedän, että Tunnetaitoja lapselle-sivustolla on mielettömät alet menossa ja myös tämä Hyvän vanhemman salaisuus-kirja on hyvässä tarjouksessa paraikaa. Kun käytät kassalla vielä alekoodia Happymilkmama10, saat lisäksi -10% alennuksen! Laskeskelin, että tämän hetken alennuksista tulee siis lähes 50% alennus yhteensä. Jos siis olet miettinyt tämän kirjan ostamista, niin nyt kannattaa toimia!