Tämän olen halunnut sanoa mutta en ole aiemmin viitsinyt
Ootko kuunnellut viimeisimmän jakson The Villagesta? Jos olet kuunnellut podcastia, niin tiedät, että se on matalan kynnyksen podcast, jota ei käsikirjoiteta, editoida, eikä nauhoiteta hienoilla podcast-mikeillä (enkä viimeisintä jaksoa edes kuunnellut ennen julkaisua!).
Näin ollen jaksoihin saattaa tulla jotain, mitä en etukäteen ollut ajatellut siihen tulevan. Näin sattui viimeisimpään jaksoon, kun päädyin juttelemaan siitä, että minusta on outoa, että miksi koiranpennun yksinoloharjoituksissa palataan heti, kun koiranpentu itkee tai on hädissään, mutta on olemassa metodi, nmeltä pistäytyminen, jossa ihmislasten kohdalla kehotetaan odottamaan jokin ennalta määritelty minuuttimäärä, kun lapselle opetetaan nukahtamista.
Sen sanottuani mietin vähän, että jaahas, mitä tuli sanottua, tästä voi nyt nousta pieni haloo, jos vaikkapa jossakin vauvaperheen uneen liittyvässä ryhmässä joku sattumalta kuuntelisi jakson ja nostaisi keskusteluun. Tosin jännä juttu on se (sorry, taas tulee juttua somettomuudesta), että sen jälkeen kun poistuin somesta, minua ei enää juurikaan kiinnosta, mitä joku jossakin minusta sanoo. Jutelkoot. Päivitelkööt.
Olen semmoinen ihminen, että koskaan ikinä maailmassa en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, jos vaan on mahdollista niin toimia. Enkä näin ollen tällä koiran koulutuksen ja ihmislasten unikouluttamisen vertailullakaan sitä halua missään nimessä tehdä. Tosin uskon kyllä, että ihan oikeasti ja aidosti jokainen sen ymmärtääkin. Ainakin jokainen teistä täällä olevista.
Mutta jos joku siitä pahastuu, niin tietäkää (sanoin tämän kyllä jaksossakin) että kritiikkini ei koskaan kohdistu vanhempiin. Vaan kulttuuriin, yhteiskuntaan ja osaan ammattilaisista. Siihen, että tällaisia metodeja, mitä ei edes koiriin käytetä, suositellaan ihmislapsille. Niitä normalisoidaan. Niitä tarjotaan ratkaisuksi milloin mihinkäkin pulmaan, johon olisi olemassa inhimillisempiäkin metodeja. Tai pitäisikö sanoa koiranpentumaisempia?!
Sinulle, joka koet ulkopuolelta painetta pistäytymisunikouluun (tiedän, että teitä on, koska saan siitä säännöllisesti viestejä), mutta et halua sitä tehdä, annan yhden nyrkkisäännön, johon voit aina palata, kun luottamustasi omaan sydämen ääneen koetellaan ulkopuolelta:
Jos en tekisi tätä leikki-ikäiselle lapselleni, minun ei tarvitse tehdä sitä vauvalleni
Jos en tekisi tätä teini-ikäiselle lapselleni, minun ei tarvitse tehdä sitä pienemmällekään lapselleni
Jos en tekisi tätä vanhalle muistisairaalle isälleni, minun ei tarvitse tehdä sitä lapselleni
Jos en tekisi tätä koiranpennulle, minun ei tarvitse tehdä sitä lapselleni
Ylipäänsä sinun ei tarvitse tehdä mitään, mikä ei tunnu hyvältä.
