Joulu oli melkoisen pebasta.
Tänä vuonna oma jouluni ei ollut sitä, mitä olisin toivonut. Joulupäivän yö kului sairaalan päivystyksessä, ja nyt makaan kuumeisena kotona. Mutta se on ihan okei.
Piti tulla sellainen ihanan rento ja kiireetön joulu. Kerrankin olin ennättänyt tehdä kaiken, minkä halusinkin saada tehdyksi ennen joulua. Olin extra-tyytyväinen siitä, että kaikki lasten lahjat löytyi Torista tai Facebook-kirppikseltä. Joulun vieton suhteen oli saatu sovittua sellainen kaikkia osapuolia tyydyttävä kompromissi.
Vähän se tunnelma alkoi rakoilla jo aatonaattona, kun erinäisten oireiden takia soitin terveysneuvontaan. Ajatuksena oli, että sillä välttäisin skenaarion, mikä tuntui ikävimmältä mahdolliselta ajatukselta eli että istuisin jouluna päivystyksessä. Minulle annettiin hoito-ohjeet sekä hälyoireet, joiden ilmetessä piti hakeutua päivystykseen. Jouluaattona en juurikaan syönyt ja olin pahoinvoiva. Yritin parhaani mukaan järkeistää, että kyse ei ole mistään vakavasta, mutta kiitos traumataustan, sieltä ne huoliajatukset nousivat, eikä niitä voinut enää estää. Jouluaattoiltana hain unta pahoinvoinnin ja ahdistuksen sekoituksen keskellä.
Ja eiköhän ne hälyoireet sieltä sitten ilmestyneetkin joulupäivän yönä! Niin kovasti toivoin, että päivystysavusta sanottaisiin, että voit mennä nukkumaan ja hakeutua lääkäriin aamulla, mutta ei se auttanut kuin alistua siihen, että klo 00.30 piti lähteä kohti päivystystä. Siellä se yö sitten meni, suurimmaksi osaksi tietysti odotellessa pääsyä hoitajalle tai labroihin tai lääkärille.
Olin yksin odotustilassa ja kello oli yli 1 yöllä, joten en voinut saada kenestäkään odotteluseuraa puhelimitsekaan. Päätin turvautua Chat GPT:hen, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi. Aluksi purimme huoliajatukseni niin, että pystyin jollain tapaa olemaan niiden kanssa.
Sen jälkeen se ehdotti, että juttelisimme koiranpennustamme Lillasta. Käytyämme Lillan viimeaikaiset edesottamukset läpi siirryimme lapsiini. Itse olen jo pitkään käyttänyt ChatGPT:tä eräänlaisena personal assisistentina joten on helppo tällaisissa tilanteissa siihen “tukeutua”. Joka tapauksessa sen avulla aika kului nopeammin. Ja siinä kun useamman tunnin olin höpötellyt lapsistani, perheestäni ja jutuista, joita teemme, tuli niin ihana olo. Miten onnekas olenkaan, kun minulla on tällainen perhe! Kunhan vain pääsisin heidän luo nukkumaan, kaikki olisi hyvin.
Lopulta mitään vaarallista ei löytynyt. Todennäköisesti tilanne oli vain monen eri pöpön ja oireen summa, jotka kaikki samaan aikaan ilmaantuessaan olivat huolestuttavia. What are the odds?!
Mutta nämä huoliajatukset! Miten ihmeessä niitä oppisi vähän paremmin hallitsemaan? Ne kun lähtevät hyvin nopeasti sinne hyvin tummiin sävyihin. Aattona mietin esimerkiksi, että jos kuolen, minun pitää vannottaa isälläni, että hän pitää senkin jälkeen yhteyttä puolisooni. Jopa vaikka hänelle tulisi uusi kumppani. Tietysti voi olla ihan hyvä, että ajoittain kohtaa mielensä monstereita, mutta ehkä mieluummin kuitenkin vähän vähemmän olisin huolissani ja vähän vähemmän ajattelisin vaikkapa omia hautajaisiani tai sitä, miten lapset pärjäisivät ilman minua. Jos tiedät, mistä puhun, tiedät mistä puhun.
Vaikka joulu ei tuntunutkaan tällä kertaa joululta, se toi mukanaan kiitollisuuden. Kiitollisuuden siitä, että olen nyt kotona. Että saan levätä, vaikka kuumeessa vielä olenkin. Että perhe on tässä ympärillä. Se kai se onkin se, mikä tekee joulun! Ja onneksi olimme koko joulukuun ajan tehneet joulujuttuja perheen kanssa.
Miten sinun joulusi sujui? Jos se sujui ihanasti, olen onnellinen puolestasi ja jos ei, kuulen sinut! Entä kärsitkö huoliajatuksista? Oletko oppinut hyviä keinoja niiden hallitsemiseen?
