Elokuun sana on *hetkessä*
Elokuu alkaa jo olla loppupuolella ja tänä aamuna piikkimatolla loikoillessani ja sängystä nousemista suunnitellessani tuli sellainen olo, että tänään haluan kirjoittaa viime aikoina nousseista ajatuksistani. Koeta kestää, nämä ovat vähän tämmöisiä random-ajatuksia ja juuri siksi ne ovat täällä, eivätkä varsinaisen blogin puolella.
Juteltuani ihmisten kanssa, olen huomannut, että karkeasti katsottuna elokuuhun suhtaudutaan kahdella eri tavalla:
1) Elokuu=Syksy on täällä!
Ehkä se, että ihmisille elokuu on yhtäkuin syksyn alku, tulee siitä, että koulu alkoi aina elokuun alussa. Tulee se uuden alkamisen fiilis, lukuvuosi alkaa, kynät teroitettu, uusi reppu… (Onneksi muuten enää ei ole tätä “joka syksy pitää olla uusi reppu”-juttua.) Into piukeena kohti rouheita villapaitoja, lämpimiä juomia ja syksyn värejä.
2) Elokuu on kesäkuukausi
Ja siis tottahan se kalenterin mukaan on, kesäkuu, heinäkuu, elokuu=kesäkuukaudet. Elokuussa on usein vielä ihan kesäistä, saa nauttia ulkosyömisistä, kulkea avojaloin, ehkä vielä järkkää yhdet pihajuhlat ja toteuttaa vielä ne viimeiset kesä-bucket listin asiat. Itse olen aina kuulunut tähän kakkosjoukkoon. Yhtään en ole sietänyt puhetta syksystä vielä elokuussa ja usein meillä on ollut perheen kesälomakin vasta elokuun puolella.
Tänä vuonna tunnistan itsessäni näitä molempia yhtä aikaa.
En ole vielä valmis sanomaan hyvästejä kesän kaikille iloille. Tänä kesänä olen nimittäin osannut niin uudella tavalla nauttia kaikesta kesän ihanuudesta, että haluan viipyä siinä vielä hetken.
Samaan aikaan kuitenkin rakastan syksyä ja odotan innolla sen tuomaa uutta inspiraatiota ja energiaa, sillä pitkästä aikaa tunnen itseni niin hyvinvoivaksi, että sellaiset pääsevät valloille!
Olipa fiiliksesi sitten kesän päättymisen kaipuu tai halu nauttia vielä hetken tästä ajasta, ajattelin heittää ilmoille tällaisen epävirallisen “hitaampi vanhemmuus, elokuu-edition"-haasteen. En lupaa, että tästä tulee jokakuinen juttu, mutta katsotaan!
Elokuun “haaste”: Hetkessä
Pyydän anteeksi, jos aihe kyllästyttää, mutta koska tämän repäisyn tekemisestä on seurannut kaikkea niin käsittämättömän hyvää, mitä en olisi ikimaailmassa etukäteen kuvitellut, niin on vain pakko nyt jonkun verran hehkutella. Somesta poistumisen myötä tulleita ihania asioita siis!
Nyt vasta olen tajunnut, miten paljon nautintoa (kaikesta, mutta myös äitiydestä) minulta on aiemmin mennyt ohi, kun olin riippuvainen kännykästä. Kun työnteko oli mielessä 24/7 sen takia, että “työpaikka” eli Instagram oli koko ajan kädenmitan päässä. Kun mieli ei koskaan ollut täysin rauhallinen, vaan monessa paikassa samaan aikaan. Kun keho oli koko ajan virittyneessä tai jopa ylivirittyneessä tilassa. Kun niin monien asioiden kokemista sävytti se, että ne näki aina jonkunlaisten Instagram-linssien läpi. Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkään ja varmasti vielä niin teenkin ja usein!
Yksi isoimmista jutuista, mitä huomasin tapahtuneen sen jälkeen, kun puhelimeni ruutuaika oli laskenut minimiin, oli se, että aika tuntui menevän hitaammin. Tämä kesä on kestänyt ikuisuuden!!! Siis ikuisuuden, sillä tavalla kuin lapsuuden kesät, muistatko? Muistan, kun me pakkasimme aina auton täyteen koulujen loputtua (opettaja-äiti), matkasimme kesäkodille ja palasimme kotiin elokuussa koulujen alkamisen aikaan. Ja aika siinä välissä kesti niin kauan, niin kauan!
Jossakin vaiheessa heinäkuuta havahduin tänä kesänä siihen, että kesä on jo kestänyt mielestäni vaikka kuinka kauan ja sitä on edessä vielä vaikka kuinka. Tätäkin kirjoittaessa kesä on vielä meneillään, vaikka tuosta havahtumishetkestänikin on jo ikuisuus.
Minun kohdallani tähän ajan hitaampaan kulumiseen on ehkä kolme syytä. Ensimmäinen on se, että aikaa todellakin on enemmän, kun kaikki se aika, joka ennen oli ruutuaikaa, on nyt muuta aikaa. Toinen on se, että kun lopetin multitaskauksen, olen enemmän hetkessä ja huomaan asiat, joita en aiemmin huomannut ja osaan pysähtyä niihin. Kolmas on se, että kun hermostoni ei enää ole ylikierroksilla, osaan rauhoittua, rentoutua ja pysähtyä paremmin nautinnon äärelle.
Minulle tämä on näyttäytynyt esimerkiksi arjen hetkien romantisointina. Ilon ja kauneuden löytämistä arjesta. Ja etenkin pysähtymisestä nautinnon ja levon ääreen. Jotain, mikä on ollut vähän hukassa viime vuosina…
No mutta siihen “haasteeseen”, tai miksikä tätä nyt kutsuisikaan. En aio sanoa sulle, että poista somesovellukset ja laita kännykkä kahdeksi viikoksi puhelinparkkiin. Sen sijaan haastan tekemään yhden jutun, jonka itse tein, kun tein kännykkä-detoxiini* liittyviä tehtäviä.
Tehtävänä oli luopua multitaskaamisesta ja tehdä VAIN YHTÄ ASIAA KERRALLAAN. En muista, kauanko tätä neuvottiin tekemään, mutta kokeile sinä vaikka parin viikon verran! Eli kun täytät tiskikonetta, jätä podcast-jakso kuuntelematta. Kun syöt, älä lue uutisia. Kun katsot leffaa, älä selaa välillä somea. Kun käyt lenkillä, kuuntele metsän ääniä musiikin sijaan. En ajattele, että näin pitäisi toimia koko ajan, vaan että tämä on hyvä harjoitus, joka auttaa keskittymään. Nyt kun itse olen saanut kadonnutta keskittymiskykyäni takaisin, kuuntelen välillä podcastia siivotessani tai muuta vastaavaa, mutta pyrin säännöllisesti nyt myös siihen, että teen vain yhtä asiaa.
”Nykyhetki on täynnä iloa ja onnellisuutta. Jos olet tarkkaavainen, näet sen.” - Thich Nhat Hanh
Jos olet sellaista sorttia, joka tykkää kirjoitella asioita muistivihkoon tai vastaavaan, voit myös kirjoitella parin viikon aikana nousseita fiiliksiä ylös.
*Yksi iso apu kännykkäriippuvuudesta eroon pääsemisessä oli The Guardian-lehden Reclaim your brain-uutiskirje, joka oli ikäänkuin viisi viikkoa kestävä minikurssi, jossa kerran viikossa sain sähköpostiini tietoa, vinkkejä ja tehtäviä. Suosittelen, jos kännykästä on tullut käden jatke.
